Matkatavaralista

Mitä ottaa vuodeksi mukaan maailmanympärimatkalle, johon kuuluu niin kylmiä kuin kuumiakin kohteita? Oma matkatavaralistani on vuosienvarrella ehtinyt jo aikapitkälti muotoutua. Kuitenkin sitä joutuu joka kerran erikseen miettimään kohteen mukaan. Näin pitkällä matkalla matkatavaralista myös elää matkan kuluessa. Australiassa ostin muun muassa halvan teltan, jonka heitin menemään Uudessa-Seelannissa. Alla olevan listan olen päivittänyt matkan loppupuolella Meksikossa. Erinomainen lista telttailutyylillä ympärimaailmaa matkustavalle on matkan varrella tapaamallani Bradillä nettisivuillaan http://bikehikesafari.com/equiptment/

Hellevaatteet:
Bikinit
Pitkähihainen UV paita snorklaukseen.
Juoksulegginssit tai hengittävät ohuet pitkäthousut. Reisitaskuhousut ovat käytännölliset ja niihin mahtuu kerrasto alle. Kyllästyin kuitenkin omiini matkan loppupuolella ja vaihdoin juoksulegginseihin. Juoksulegginsien hyvä puoli on se, että voin käyttää niitä myös snorklatessa suojaamaan ihoa auringolta ja jossain määrin myös meduusoilta. Ja voi juoksulegginsseissä myös käydä lenkilläkin, tietysti. Farkkuja en suosittele, sillä minusta ne painavat liikaa ja kuivuvat liian hitaasti. Kylmässä ilmastossa voi olla hyvä pitää mukana sekä housuja että legginsejä.
2 ohutta puuvillaista t-paitaa. Liian hienoja, väirillisä tai koristeltuja ei kannata hankkia, menevät pilalle pesetettäessä kuitenkin.
2 hihatonta puuvillatoppia, helposti pestäviä. Merinovilla on tropiikissa minusta liian kuuma.
Shortsit. Vaihdoin matkan aikana tyylikkäät khakinväriset puuvillashortsini vähemmän tyylikkäisiin, mutta käytännöllisiin H&M:n pinkkeihin keinokuituisiin ja kevyisiin urheilushortseihin.
Pitkä hame ohutta puuvillaa. Mukava kuumassa ilmastossa.
Urheilurintaliivit
2 urheilusukat
Juoksushortsit lenkkeilyyn
1 juoksupaita lenkkeilyyn
Alushousut. Näitä on mukana melkein tusina, kaikki samaa Change-merkkiä ja mallia. Merinovillaiset alushousut voisivat olla myös hyvä vaihtoehto. Tai sitten voi tehdä kuten matkakumppanini Marijana, jolla oli vain muutama pari mukana, mutta hän pesi alushousunsa suihkussa joka ilta.
2 rintaliivit, mustat ja nudet.
Ohut saronki rannalle. Froteepyyhettään ei kannata hiekkaan sotkea. Toisaalta saronkia voi myös käyttää pyyhkeenä
Pyjama, jossa kehtaa esiintyä julkisesti hostellin käytävillä tai leirintäalueella, tai peräti käyttää oloasuna. Itselläni hihaton pyjama, joka käy myös oloasusta. Mustaa hihatonta pyjamapaitaa olen käyttänyt myös toppina päivisin.
Lippalakki

Lämpimät vaatteet
2 merinovillateepaitaa. Merinovilla ei ota itseensä hajuja. Omani ovat merkkia Ice Peak.
Fleecepusakka. Oma suosikkini on Haglöfsin vetoketjullinen malli Haglöfs Core Q.
Goretex-takki. Tämäkin on Haglöfs-merkkinen, jo useita vuosia vanha takki. Takki on riittävän väljä, jotta se mahtuu saman valmistajan kevytuntuvatakin päälle.
Aluskerrasto lämmintä merinovillaa. Jokin järkevä väri, esim musta, niin ettei näytä alusvaatteelta.
Lämpimät sormikkaat
3 paria merinovillasukia
Kevytuntuvatakki, jonka saa pakattua takin omaan taskuun. Ei kuitenkaan liian kevyt, jotta lämmittää riittävästi vuorilla. Omani on Haglöfs.
Pipo. Omani on tuultapitävä ja silti ohut ja kevyt fleece, Haglöfs. Tuultapitämätön villapipo ei ole hyvä.
Vedenkestävät sukat. Merkkinä Sealskinz. Aika vähän näille on ollut käyttöä. Parempi vaihtoehto olisivat vedenkestävät vaelluskengät.
Kauluri, merinovillainen Buff jonka voi vetää myös päänyli.
Villainen iso huivi, johon voi kietoutua bussissa piiloon ylitehokkaalta ilmastoinnilta.

Kengät ja asusteet:
Kävelysandaalit. Omani ovat merkkiä Merrel, mutta olen ollut vähän pettynyt niiden laatuun.
Lenkkarit. Harrastan juoksua myös matkalla, joten käytän vakiomalliani New-Balance 870. Jos ei harrasta juoksua niin kevyet vaelluskengät olisivat parempi valinta. Itse olen käyttänyt lenkkareita yhdessä vedenpitävien sukkien kanssa silloin, kun on ollut märkää ja kylmää.
Kevyet paljasjalkatossut. Omani ovat Merrelin Vibram paljasjalkatossut. Näilläkin voisi juosta lyhyitä lenkkejä.
Sateenvarjo, suojaamaan paitsi sateelta niin myös auringolta. Olen luopunut aiemmin käyttämistäni pitkähihaisista, ohuista, löysista puuvillapaidoista. Niitä kun on ollut vähän vaikea löytää hyviä. Päivän/sateenvarjo toimi erityisen hyvin aasiassa sadekaudella, kun polttava auringonpaiste saattoi äkkiä vaihtua kaatosateeksi.
Aurinkolasit. Käytän halpiksia polarisaatiolaseja, koska hukkaan aurinkolaseja niin usein.
Rannekello, halpa ja selkeä. Kalliin näköinen houkuttelee ryöstäjiä.

Paperit:
Avainlukulista verkkopankkiin
Käteistä, dollareita ja euroja
Pikkukukkaro käyttörahoille ja visakortille
Kansainvälinen ajokortti + suomalainen ajokortti
Matkaliput. Lentoliput printattuna
Etukäteen anottavat viisumit.
Matkavakuutus kortti
Rokotuskortti / keltakuume todistus. Keltakuumetodistusta vaaditaan monessa maassa.
Passi ja rinnakkaispassi. Toinen rinkassa ja toinen kulkee mukana. Poliisilta saa rinnakkaispassin, kun osaa perustella hakemuksensa sopivasti, kuten että aikoo matkustaa sekä Israeliin että Iraniin.
Kopiot dokumenteista (passi, matkavakuutuskortti, matkaliput, rokotustodistus, viisumit) paperilla, tietokoneella sekä skannattuna nettiin (salasanalla suojattuna). Myös tärkeät puhelinnumerot nettiin ja paperille
2 luottokorttia. Itselläni MasterCard- ja Visakortti. Kannattaa huomata, että suomalainen visakortti ei toimi kaikissa maissa, ei vaikka pankkikorttikoneessa olisi visa-kortin kuva. MasterCard on toiminut joka kerran, kun Visa ei ole toiminut.
Kaulapussi rahoille ja passille.

Hygienia:
Hammaslanka
Hammastahna
Sähköhammasharja, patterikäyttöinen. Kertakäyttöpatterit kestävät monta kuukautta käytössä.
Dödö
Vessapaperi. Aasiassa ei yleisestiottaen vessapaperia käytetä, joten oma on tarpeen.
Palasaippua peltirasiassa
Hiusharja
Hiuslenkit
Hiusneulat
Huulirasva, aurinkokertoimella
Pesuhanska
Kertakäyttöhöylä
Topsipuikot
Aurinkorasva. Vedenkestävä 50 ja ei-vedenkestävä 30. Kierrekorkki on purkeissa paras, muuten purkki saattaa vuotaa lennolla. Näitä nyt voi ostaa matkalla tarpeen mukaan, ja jossain vaiheessa, kun ruskettuu niin niitä lakkaa tarvitsemasta. Itse käytän aurinkorasvaa vain harvoissa tilanteissa, esimerkiksi uidessa. Muuten suojaan itseni aurinkovarjolla.
Kiinteä palashampoo ja hoitoaina (Lush) rasiassa. Itselläni yksi palashamppoo kesti reilusti yli puoli vuotta ja se oli minusta todella näppärä keksintö.
Korvatulpat. Näitä kannattaa opetella käyttämän oikein, eli tulppa laitetaan kokonaan korvakäytävään eikä se jää törröttämään ulos
Kosteusvoide
Kynsisakset tai viila
Meikit (ripsiväri + värivoide + huulipuna + poskipuna+kajal+pensselit). Näitä on tullut käytettyä vain muutaman kerran, mutta haluan silti pitää niitä mukana.
Pyykinpesujauhetta pienessä kierrekorkillisessa pullossa. Itselläni pesujauhe kulkee pienessä muovisessa mehupullossa.
Pinsetit
Puuvillainen froteepyyhe. Käytin aluksi pientä pyyhettä, mutta hostellissa on mukava olla iso pyyhe, johon voi kietoutua. Mikrokuitupyyhe alkaa hopeasti haista pahalle, se ei ole hyvä. Iso pyyhe vie paljon tilaa laukussa, mutta tympiinnyin liian pieneen pyyhkeeseen.

Elektroniikka:
Kannettava tietokone. Itselläni mukana Mac Book Air, joka on ollut todella hyvä. Kiinaan mennessä on koneessa hyvä olla valmiiksi asennettuna kiinaavarten tehty VPN. Tietokoneen akku kestää yleensä ainakin kahdeksantuntia käytössä bussimatkoilla, kunhan säädän näytön kirkkauden pieneksi. Hyvällä akulla varustettu tietokone toimii kätevästi lataushubina maissa, joissa joutuu käyttämään adapteria. Kun lataat muut laitteet tietokoneen usb-porttien kautta, riittää yksi adapteri kaikkien laitteiden lataamiseen samalla kertaa. Tällöin voi myös jättää pois kaikkien muiden laitteiden erilliset laturit. Lataan tietokoneen kautta Kindlen sähkökirjan, mp3-soittimen ja kännykän. Toinen vaihtoehto on hankkia erillinen USB-hubi, johon yhdistää kaikki laitteet. Tämä on tarpeen silloin, kun huoneessa on vain yksi ainoa pistoke, mikä on monessa maassa ihan normaalia. Käytän tietokonetta myös vara-akkuna, jos esim kännykkä tyhjenee huonossa tilanteessa, juuri kun tarvitsisin esimerkiksi GPS:ää. Lataan silloin kännykän akun tietokoneen akusta.
Tietokoneen laturi johtoineen
ipod suffle mp3 soitin ja vedenkestävät nappikuulokkeet. Vanha suosikkini, jossa ei ole näyttöä ei mitään muutakaan turhaa vipstaakia. Kestänyt käytössä jo pian vuosikymmen. Lataan akun tietokoneen usb-portista, joten laturia ei tarvita. Lisäksi ostin isommat, korvanpeittävät kuulokkeet, joita on hyvä käyttää korvatulppien päällä. Tätä yhdistelmää käytän hostellihuoneissa, jos huonetoveri kuorsaa, sekä bussissa, jos paikallisella kielellä dubattu leffa käy hermoille. Taustamelua aktiivisesti vaimentavat olisivat tietysti parhaat, mutta turhan kalliit.
Kindle. En pidä mukanani paperikirjoja. eInk Kindleä voi lukea aurinkoisella rannalla, ja akku kestää viikkoja. Kidle on myös todella kevyt ja halvinmalli maksaa vain 80 dollaria.
Järjestelmä kamera, mirrorless. Omani on Olympus OM-D E-M10, joka ei ole veden ja pölynkestävä. Erityisesti pölysuojauksesta olisi reissussa iloa. Micro 4/3 kennokoon ja peilittömyyden vuoksi kamera on todella näppärän kokoinen ja mahtuu vaikka käsilaukkuun. Myös objektiivit ovat normaalia järjestelmäkameraa huomattavasti pienempia. Itselläni on mukana kolme objektiivia. Matkakameran valintaa miettivälle tämä on hyvä sivu: www.thenimblephotographer.com. Valokuvakameran lisäksi GoPro tai vastaava olisi voinut olla kiva kapistus.
Järjestelmäkameran laturi. Tämä olisi hyvä olla sellainen, jonka saa myös ladattua tietokoneen kautta, jos mahdollista.
Varamuistikortti. Muistikortteja tarvitaan useampia, jos ei kanna tietokonetta mukana. Itse tyhjennän kuvat kamerasta tietokoneelle parin päivän välein.
Kameran suojus kevyt kankainen
Monopod kamerajalusta, jota voi käyttää myös kävelysauvana. En tosin tätä ole kovin paljoa käyttänyt, ilmankin pärjää.
Pistoke-adapteri, joka ei peitä viereisiä pistokkeita (omani on huono, parempia löytyy).
Kännykkä. Kännykässä tärkeimmät appsit ovat google maps, google translator ja jokin valuuttamuunnin. Nämä kaikki toimivat myös off-line, jos lataat tiedot etukäteen. Muita hyödyllisiä appseja ovat Uber/Lyft, Couchsurfing, Skype, Airbnb, Hostelworld.com ja Amazon. Itse käytän myös Kindle reader, Amazon Audible ja Spotifyn appseja. Jos kärsit matkapahoinvoinnista niin suosittelen erityisesti Audiblea, jolla voi kuunnellä äänikirjoja (englanniksi). Kiinassa tarvitaan myös kännykkään VPN. Laturia ei välttämättä tarvitse ottaa mukaan, jos pitää mukana tietokonetta, jonka usb-portista kännykän voi ladata.
Ulkoinen kovalevy valokuville ja tiedostoille + suojakotelo. Ostin näitä matkanvarrella lisää ja lähetin postilla kotiin, jotta valokuvat varmasti säilyvät tallessa. Kuvaan aika paljon ja aina RAW muodossa, joka vie paljon tilaa. JPEG kuville riittäisivät varmaankin muistikortit. Toisaalta jos kuvaa videouta, niin nekin vievät paljon tilaa.
AUX-kaapeli
Auton sytyttimeen sopiva USB-adapteri

Muut tavarat ja varusteet
Hyönteismyrkky, torakoille ja moskiitoille. Baygonin hyönteismyrkky on luottovarusteeni tropiikissa. Tätä ei siis käytetä iholle, vaan hotellihuoneen puhdistamiseen.
Snorkkeli ja maski. Monissa paikoissa maskeja ja snorkkeleita voi lainata, mutta ne ovat usein surkeita ja vuotavat jatkuvasti.
Jeesusteippi. Teippi joka pelastaa. Viralliselta nimeltään kai ilmastointiteippi.
Naru. Jos narun kiertää kaksinkertaiseksi, sitä voi käyttää pyykkinaruna ilman pyykkipoikia. Käytän samaa narua riippumaton ripustamiseen. Narua voi käyttää myös hyttysverkon ripustamiseen, jos sellaisen ottaa mukaan. Tällä reissulla en usko hyttyverkkoa tarvitsevani, mutta esimerkiksi Afrikassa sille on ollut käyttöä aiemmin.
Ohut kangaskassi (toimii pyykkipussina). Käytän pientä Ticket to the Moon kangaskassia
Linkkari/moinitoimi jutska, Leatherman. Pieni malli joka ei paina paljoa. Sisältää terävän veitsen lisäksi purkin avaaja jne.
Numerolukko. Hostellin lokeron oveen
Makuupussi (haglöfs talvi). Tämän tarpeellisuus riippuu siitä mihin on menossa. Makuupussille käyttöä oli matkalla ainakin Kirgisiassa, Kiinassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa telttailessa ja jurtassa nukkuessa.
Makuualusta. Samoin kun makuupussi, riippuu kohteesta. Omani oli Thermarest ja hyvä olikin.
Teltta. Edelleen riippuu matkakohteesta. Ostin teltan alle 20 eurolla Australiassa, joten koko matkaa ei tarvitse telttaa pitää mukanaan sellaisissa maissa joissa sitä ei tarvitse. Jos liikkuu vuora-autolla, niin teltta voi olla hyvä idea. Itse nukun mieluummin teltassa kuin autossa, jos vain ei tuule liikaa. Hyvä teltta, ja suurin osa halvemmistakin teltoista, kestää kyllä kaatosateen ja jopa parin sentin lätäkön teltan ympärillä. Teltan pitää olla riittävän iso, että sinne mahtuu myös rinkka. Käytännössä 2 hengen teltta on yhdelle hengelle sopivan kokoinen.
Neulaa ja lankaa
Pieni ja kevyt kankainen käsilaukku/olkalaukku. Omaani mahtuu kukkaro, kännykkä sekä pienikokoinen kamerani (ilman suojusta)
Pakkauskuutiot. Näitä olen käyttänyt uskollisesti koko matkan. Helpottavat rinkan purkamista ja pakkaamista. Kuutiot on näppärä asetella hotellihuoneessa hyllylle riviin, tai piilottaa hostellissa sängynalle. Tilasin omani netistä, ovat merkkiä Eagle Creek
Pari kynää
Pieni muistikirjanen, johon voi kirjoittaa hotellin nimen taksikuskia varetn, tai matkakohteen bussilipun ostoa helpottamaan. Kiinassa pyysin usein hostellin respaa kirjoittamaan matkakohteeni kirjaseen kiinaksi.
Pieni avaimenperäledlamppu kaulaan. hyödyllinen tropiikissa, missä pimeä tulee aina yllättävän nopeasti, eikä katuvaloja usein ole lainkaan. Siitä on myös iloa, kun penkoo kamojaa hostelli huoneessa yöllä, niin eitarvitse laittaa huoneen valoja päälle.
Otsalamppu. Omani on Petzl, todella hyvä ja on tullut käytettyä paljon. Otsalampun olisi hyvä olla vedenkestävä. Lamppuun kannattaa pitää mukana varapatterit.
Pieni kompassi, avaimenperäkokoa. Olen joskus ostanut suunnon minikompassin. Ei tätä kyllä tarvitse, jos kännykässä riittää virtaa.
Muovinen lusikkahaarukka
Puhallettava pieni tyyny, jonka sain bussissa Meksikossa. Ihan näppärä bussimatkoilla. Pidän neliskulmaisesta tyynystä enemmän kuin niskatyynystä.
Päiväreppu. Alun perin käytin Haglöfsin reppua, mutta vaihdoin Ospreyn reppuu, joka on selvästi parempi. Tässä kulkee läppäri, kindle, kamera linsseineen, matkaeväät, vessapaperi ja rahat sekä lämmin huivi ja fleece. Läppärille on hyvä olla repussa oma taskunsa.
Rinkka. Omani on Wolfskin, joka aukeaa kuten matkalaukku eikä siinä ole kuin pari taskua. Toimii ihan hyvin yhdessä pakkauskuutioiden kanssa. Ospreyn pyörällinen rinkka voisi olla parempi, siitä olen haaveillut matkan alusta alkaen, mutten raaskinut ostaa.
Silkkimakuupussi. Näitä myydään Suomessa hostelleissa.
Silmälaput, niin ei tarvitse herätä yöllä hostellissa kun huonekaveri lyö valot päälle.
Kannellinen muovirasia ruualle, mikronkestävä. Tälle oli käyttöä Uudessa-Seelanissa ja Australiaa, jonka jälkeen jätin pois matkatavaroista.
Kahvallinen kuminauha treenaamiseen. Ilmankin tosin pärjää, kuten Gareth voi todistaa.

Matka-apteekki (ylivarovaiselle henkilölle)
Lääkelaukku Itselläni on pehmeä pussukka, mutta ehdottomasti parempi olisi kovakuorinen ja vesitiivis laukku. Puolet tableteista on mennyt pilalle, koska ne ovat päässeet litistymään pehmeässä pussukassa.
Bepanthen voide nirhamiin
Antibiootit (2-3 erilaista kuuria). Ihan kaikki lääkärit eivät suostu myöntämään antibioottikuuria matka-apteekkiin, mutta aina on sellainenkin lääkäri löytynyt, joka tajuaa reseptin kirjoittaa. Toisaalta, jos reseptiä ei saa, niin ainakin Aasian maissa voi lähes tulkoon minkä hyvänsä lääkkeen ostaa apteekista ilman reseptiä ja murto-osalla Suomen hinnoista. Pidän kuitenkin suomalaisia apteekkeja luotettavampina, sillä aasiassa liikkuu myös kopiolääkkeitä. Antibioottia ei silti kannata alkaa syömään ennen kuin on soittanut Suomeen vakuutuslääkärilleen ja kysynyt neuvoa. Asia vain on niin, että tällä planeetalla on runsaasti paikkoja, joissa ei ole apteekkia saatika englannin kielen taitoista lääkäriä lähimaillakaan. Toimiva matkapuhelinverkko sen sijaan on melkein joka paikassa. Puhelin lasku Suomeen vakuutuslääkärille soitettaessa voi tosin olla satoja euroja, siitäkin on valitettavasti kokemusta. Kannattaa tarkistaa, kattaako vakuutus myös tämän puhelinlaskun. Jos on hankkinut paikallisen sim-kortin nettiyhteydellä, voi myös yrittää skype-puhelua.
Särkylääke Burana ja asperiini. Asperiini toimii myös sydänkohtauksen ensiapuna.
Kyytabletit
Haavateippiä
Haavojen desinfiointiaine. Tropiikissa jokainen pikku haava tulehtuu satavarmasti.
Matkapahoinvointilääke bussi- ja lauttamatkoille
Punkki/hyttyskarkote, iholle suihkutettava . Mitä enemmän DEETiä sen parempi.
Ripulilääke Imodiumia. Suomalaiset lääkärit eivät tätä suosittele, mutta suomalainen lääkäri harvemmin on matkustanut 20-tuntia bussissa ripulin kourissa.
Ummetuslääke METALAX
Silikonilaastarit rakkoihin
Tavalliset laastarit
Vahvaa särkylääkettä (Panacod) tai vastaava
Antihistamiini, Zyrtec tai vastaava hyönteispistoihin.
Rasvalappuja ja pihkasalvaa palaneeneen ihon hoitoon. Palovamman voi saada vaikka moottoripyörätaksin kyydissä.

Tältä matkalta pois jätetyt tavarat
Flipflopit (useammat kuin komet kengät ovat liikaa. Flipflopit voi ottaa esim paljasjalkakenkien sijaan)
Hyttysverkko (vie liikaa tilaa. Afrikassa pakollinen!)
Pienet kaiuttimet (turhaa painoa)
Point-it kirja (en ole tätä ennenkään käyttänyt… google translator voittaa 6-0)
Digitaalinen kuumemittari (kyllä sen tuntee, kun on kuumetta)
Vesitiivispussi. Olen käyttänyt tavallisia muovipusseja.
Lämpöpeite
Injektioneulat. Näitä on ollut joskus mukana siltävaralta, että joutuu epämääräisen likaiseen sairaalaan. Olen tosin nämä aina unohtanut hotellille siinä tilanteessa, kun niitä olisi tarvittu. Afrikassa HIV-riski paikallisen terveyskeskuksen neulasta on kuitenkin ihan merkittävä.
Taskupeili. Ilmankin kyllä pärjää.
Sidetarpeet, ensiside isoihin haavoihin
Myrskysytytin

Jätä kommentti